Psykoterapeuttien on tunnettava paremmin työelämää - MinduuPro

”Työelämä muodostaa ainutlaatuisen kaaren aikuisen ihmisen elämässä. Se voi olla merkityksellisempi kuin mikään muu asia.” (60-vuotias rakennusfirman työntekijä)

Ennen ajateltiin, että työ on terveysriski. Ensin ihminen on terve, sitten hän menee tehtaaseen töihin ja saa sieltä pölykeuhkon ja selkävian. Nykyaikainen työterveys lähtee siitä ajatuksesta, että kun työ on kunnossa, se on terveyttä edistävä tekijä. Kuitenkin psykoterapiassa työn merkityksen huomiointi voi jäädä liian vähäiseksi. Tässä kirjoituksessa pohdin ja perustelen sitä, miksi psykoterapeuttien olisi tunnettava paremmin nykytyöelämää ja otettava työ aktiivisemmin puheeksi asiakkaansa kanssa.

Psykoterapian erityisluonteesta

Psykoterapia on kummajainen sairauksien hoidon keinovalikoimassa. Tavallisesti sairauksia lähestytään ulkoa käsin: lääkäri katsoo TT- tai magneettikuvaa ja toteaa, että tuossa on tuumori, me leikkaamme sen pois. Sinä olet lihava, tässä on ravitsemusterapeutin aika ja vahva kehotus tehdä itse asialle jotain. Sinulla on depressio, kokeillaan essitalopraamia. Ensin labrat.

Psykoterapiassa lähestymistapa on osallistuvan humanistinen. Psykoterapeutti tutustuu asiakkaansa tarinaan ja tekee nk. koeidentifikaatioita asiakkaansa tilanteeseen. Tai arkikielellä: terapeutti asettuu asiakkaan housuihin ja empaattisen myötäelämisen kautta kokee osan asiakkaansa kokemuksesta ja myös kivusta. Empaattisen validoinnin, toiveikkuuden ylläpitämisen, vaihtoehtojen esittelyn ja ajattelun keinojen opettamisella hän auttaa asiakasta ikään kuin sisältä käsin ratkaisemaan itse ongelmaansa.

Voidakseen ymmärtää ja samastua asiakkaan tilanteeseen ja kokemukseen psykoterapeutin on tunnettava sitä maailmaa, missä asiakas elää. On tunnettava kehityshistoriaa, merkityksellisiä toisia, ikäviä kokemuksia ja menetyksiä. Psykoterapian työskentelyalueena ovat usein ongelmalliset vuorovaikutuskokemukset menneisyydessä ja asiakkaan mielensisäinen kokemusmaailma, arkisen todellisuuden ja työn jäädessä vähemmälle huomiolle.

Psykoterapeutin on kysyttävä enemmän arjesta

Olen kuullut ikäviä esimerkkejä terapeuteista, jotka ovat olleet totaalisen tietämättömiä asiakkaan elämään ja hyvinvointiin merkitsevästi vaikuttavista asioista. Yksi asiakas kävi vuosia intensiivisessä terapiassa, ja vasta terapian loppuvaiheessa hän kertoi terapeutille päivittäisestä alkoholinkäytöstään. Terapeutti ei ollut kysynyt, mutta miksi? Ehkä hienotunteisuuttaan, ehkä asiakkaan kunnioituksesta, tai ehkä siksi että tuntui merkityksellisemmältä käsitellä muita asioita. Kutsuisin tällaista joka tapauksessa hoitovirheeksi.

Itse olen psykoterapeuttina pakottanut itseni kysymään asiakkaiden arjesta asioita detaljitasolla. Se on vaatinut puskemista ja pakottamista, koska se tuntuu tunkeilevalta. Asiakas voi myös kokea että kulutustottumuksia tai netin käyttöä uteleva terapeutti on tuomitseva, tai että hänellä olisi mielessä jokin malli-ihmisen standardi, mihin hän vertaa asiakasta. Perusteltuani miksi minun on tärkeää tietää nämä asiat, kysyn esimerkiksi:

  • Miten syöt ja nukut? Mitä päihteitä käytät?
  • Mitä sinulla on jääkaapissa? Kun tulee ahmimiskohtaus, meneekö suklaata vai pizzaa?
  • Miten liikut jos liikut? Treenaatko ehkä liian kovaa?
  • Mitä teet somessa ja netissä? Mitä pelaat? Kuinka paljon?

Ja tässä kirjoituksessa tärkeimmät kysymykset:

  • Mitä teet työksesi?
  • Kerro koulutuksestasi, työkokemuksestasi ja osaamisistasi
  • Kerro työviikostasi, mihin aika menee? Teetkö ylitöitä?
  • Mikä on työn merkitys sinulle?
  • Millainen suhde sinulla on työkavereihisi ja esihenkilöösi?
  • Mikä työssäsi antaa sinulle energiaa ja innostaa, mikä puolestaan imee energiaa ja turhauttaa?

Osa psykoterapeuteista saattoi äsken tuntea pientä vastenmielisyyttä ja ajatella, että nämä ovat työterveyshuollon ja soveltuvuusarvioinnin kysymyksiä. Niillä ei ole roolia siinä korkean henkisessä ja älyllisessä työssä, mitä minä teen asiakkaideni kanssa. Mutta jos ajattelit näin, oletko miettinyt sitä että aikuisen ihmisen elämässä työ on aivan hirveän keskeinen asia? Mehän käytämme työhön melkein puolet valveillaoloajasta ja vietämme usein työkavereiden kanssa enemmän aikaa kuin omien perheenjäseniemme.

Miksi työstä ei puhuta enemmän psykoterapiassa?

1. Syy: sitä ei opeteta

Psykoterapeuttikoulutuksissa – vähän suuntauksesta riippuen – painottuvat kehitysteoriat, mielen toimintaa selittävät psykologiset mallit, erilaisten mielenterveyden häiriöiden hoito, terapeuttisen yhteistyösuhteen luominen ja suhteen ongelmien korjaaminen sekä erilaiset terapeuttiset menetelmät. Näiden tunteminen on psykoterapeuttina toimimisen välttämätöntä osaamista.

Kuitenkin (olen haastatellut kollegoitani) työelämästä puhuminen loistaa poissaolollaan, oli kyseessä sitten esimerkiksi integratiivinen, ratkaisukeskeinen tai psykoanalyyttinen koulutus.

Skeemamoodien tutkimiseen ja käsitteellistämiseen käytetään vuosi ja lapsen varhaiskasvun kehitystehtäviin toinen, mutta ei puhuta sanaakaan työstä ja sen merkityksestä. Pitäisikö koulutusohjelmia ehkä päivittää?

2. Psykoterapeutit eivät ole työskennelleet yrityksissä

Mediaanipsykoterapeutti on keski-ikäinen (nainen), jolla on taustallaan terveydenhuoltoalan koulutus ja työura julkisella sektorilla. Jossain vaiheessa hän hakeutuu psykoterapeuttikoulutukseen, sitten siirtyy 60-prosenttiseksi ja alkaa pyörittää omaa vastaanottoaan ja uran loppupuolella työviikko koostuu psykoterapiatyöstä ja muiden terapeuttien työnohjaamisesta. Hän työskentelee yksityisenä ammatinharjoittajana toiminimellä, ilman samanlaista yritysriskiä tai sellaisia paineita, joita ravintola- tai rakennusalan pk-yrittäjä saa kokea.

Täytyy tunnustaa, että kun siirryin työterveyteen 15 vuoden valtio-järjestö-kunta-hallinto -työurani jälkeen, en ymmärtänyt kauheasti tavallisesta suomalaisesta työelämästä. En tiennyt, millaista on arki ammattimaisesti johdetussa pörssiyrityksessä. Mitä tulostavoitteet käytännössä tarkoittavat. Millä lukuisilla tavoilla työntekijöitä ja heidän suoritustaan mitataan. Miltä se tuntuu, kun se, että sanoo esihenkilölle että ei jaksa tai ehdi, ei auta yhtään. Millaista on syntyä isoon perheyritykseen. Millaista on tehdä vuosia 12-tuntisia työpäiviä myyntitiimin esihenkilönä. Miltä tuntuu joutua lomautetuksi tai irtisanotuksi yrityksen parhaan tulosvuoden päätteeksi. Mitä inhimillisiä vaikutuksia on lean-organisaatiomalliin siirtymisellä. Miten prosessien kehittäminen ja ”löysien pois ottaminen” näkyy linjasaneerauksia tekevän asentajan työstressinä ja unettomina öinä. Mitkä ovat kasvavan ja toisaalta supistuvan yrityksen ongelmat. Miten maailman talouden heilahtelut säteilevät vantaalaisen työmaapäällikön tai huoltomiehen työtahtiin ja palautumiseen.

Ja toisaalta, miten hirveän hyvää huolta työntekijöistä useissa organisaatioissa pidetään, kun on osaavat HR-ihmiset ja työkykypolkumallit. Oppimiskäyrä on ollut jyrkkä.

3. Työelämän psykologiaa ja kieltä ei tunneta

Erotuksena tietysti sellaiset terapeutit, joilla on taustaa työterveydessä, kuntoutuslaitoksissa tai vaikkapa henkilöarviointi- ja konsulttiyrityksissä. Mutta esimerkiksi psykologian maisterin tutkintoon 90-luvun loppupuolella kuului yksi pakollinen (vai olikohan se valinnainen?) työ- ja organisaatiopsykologian kurssi, jolla ei kyllä kovin pitkälle pötkitä kun vastaanotolle tulee kymmenissä koulutuksissa ja valmennuksissa istunut, johtamisoppaita ahmiva aluejohtaja tai HR business partner.

Ei tunneta kuin päivälehtien otsikkotasolla sellaisia asioita kuin sitoutuminen, psykologinen työsopimus, johtamiskulttuuri, työn imu, itseohjautuvuus ja työkuormituksen tai uupumuksen osatekijät. Edes termejä ei meinaa ensin ymmärtää, kun puheessa vilahtaa, että KPI oli noussut mutta yksikön NPS laskenut.

4. Se ei tunnu merkitykselliseltä tai hienolta?

Terveydenhuollossa oppii tehokkaasti jäsentämään ja käsitteellistämään potilaiden ja asiakkaiden tilanteita tarpeenmukaisuusperiaatteella. Esitietoihin saatetaan kirjata ammatti, mutta harvemmin koulutusta. Usein anamneesi alkaa sanoilla ”xx-vuotias, työssäkäyvä nainen/mies, jolla…” ja sitten mennään oireisiin ja diagnooseihin sekä hoitoon. Puolet arkisesta valveillaoloajasta saatetaan kuitata sanalla ”työssäkäyvä”. Tai työtön, mikä on mielenterveyden kannalta keskeinen kriisi ja rasitus.

Valitettavasti terveydenhuollossa, ja myös työterveydessä, yksilön ongelmat supistuvat diagnooseiksi ja yksilötason ongelmiksi. Ongelmia tuottava ja ylläpitävä elinympäristö rajautuu ulkopuolelle. Konteksti olisi hyvä aina huomioida, ja arvioida sitä, miltä osin ongelmat johtuvat olosuhteista ja mitkä ongelmista ovat sellaisia, joihin psykoterapiaa parempi apu olisi esimerkiksi keskustelu esihenkilön kanssa tai työkykyneuvottelu.

Psykoterapeutit ovat fiksua porukkaa. Monella on korkeimmat mahdolliset tutkinnot ja taustalla esihenkilötehtäviä sote-alalla. Psykoterapeutit kouluttavat ja kirjoittavat niin fiksuja kirjoja (pääasiassa toisilleen), että ymmärtääkseen niistä jotain täytyy olla itse psykoterapeutti. Työnohjausryhmissä puhutaan kiintymyssuhdetraumoista, epävakaan persoonallisuuden vastatunteista, tiedostamattomista ja torjutuista asioista jotka vaikuttavat kahdenväliseen yhteistyösuhteeseen. Paljon arkisemmalle tasolle olisi paikoin vielä varaa mennä.

Kannattaa kysyä työstä! Se on myös itselle todella kiinnostavaa ja opettavaista.


Teemu Ollikainen

Olen psykoterapian erikoispsykologi PsL, integratiivinen psykoterapeutti ja työterveyspsykologi. Minulla on valtakunnallisia työterveyden vastuuyrityksiä, työnohjaan asiakasorganisaatioiden tiimejä ja koulutan. Kela- ja lyhytterapiaa teen tällä hetkellä kaksi päivää viikossa.

Jos haluat oppia lisää aiheesta ”mitä psykoterapeutin ja mielenterveysalan ammattilaisen on hyvä tietää työelämästä”, kannattaa seurata minua Facebookissa ja Instagramissa. Koulutusta aiheesta on tulossa.

P.S. Key Performance Indicator eli KPI on suomeksi käännettynä mitattava arvo, joka osoittaa, kuinka tehokkaasti yritys saavuttaa liiketoiminnan keskeiset tavoitteet. Useissa yrityksissä työntekijöillä on myös henkilökohtaiset KPI:t. 

NPS eli Net Promoter Score on kansainvälisesti käytetyin asiakasuskollisuuden mittari. Se mittaa asiakkaan suositteluhalukkuutta ja tyytyväisyyttä yhden kysymyksen avulla. Kyselyä on myös kritisoitu mm. laskukaavan ja tarkkuuden osalta.

Instagram: @psyllikainen

Facebook: Psykologi Teemu Ollikainen