Psykoterapeuttien ammatillisen kehittymisen polut ovat herättäneet mielenkiintoa jo 1970-luvulta lähtien. Aiheen merkittävyyttä puoltaakin se, ettei psykoterapiasuuntausten välillä ole havaittu merkittäviä eroja vaikuttavuudessa, mutta sen sijaan osa psykoterapeuteista näyttää saavan hyviä tuloksia asiakasryhmästä riippumatta. Onko hyväksi terapeutiksi kehittymiselle siis jokin polku?

Ammatillisten kehityksen ja sen haasteiden tutkiminen on yksi tapa lisätä tietoamme siitä, millaisten kehitystehtävien kautta ammatillinen kasvu etenee. Tämä voi auttaa kehittämään psykoterapiakoulutusta ja työnohjausta vastaamaan tyypillisiä kehitystehtäviä urapolun eri vaiheissa.

Erityishaasteen luo kuitenkin se, että ammatillisen identiteetin kehityksestä huolimatta psykoterapeuttien tuloksellisuus ei näytä keskimäärin paranevan kokemuksen karttuessa. Erityisesti myöhempiä vaiheita voikin tarkastella myös siinä valossa, sisältävätkö ne sudenkuoppia, joita psykoterapeuttien ja psykoterapiakentän olisi hyvä tutkia ja huomioida.

Maallikkoauttajasta senioriksi

Ronnestadt ja Skovholt (2003) ovat tutkimuksissaan jo 1990-luvulta lähtien kuvanneet ammatillisen kehittymisen polkua kuuden kohdan vaihemallin avulla. Vaiheet ovat maallikkoauttaja, aloitteleva opiskelija, kehittynyt opiskelija, noviisi ammattilainen, kokenut ammattilainen ja seniori.

Vaikka vaiheet eivät muodosta selvärajaisia luokkia vaan lomittuvat ja linkittyvät toisiinsa, voi jokaisesta kehitysvaiheesta erottaa sille tunnusomaisia piirteitä seuraavien kysymysten avulla: Mikä on keskeinen kehitystehtäväni, joka tulisi ottaa haltuun? Mitä tunteita tämä herättää? Minkä avulla pyrin jäsentämään ja käsitteellistämään asiakkaan ilmaisua ja viemään vuorovaikutusta eteenpäin? Miten hahmotan oman roolini vuorovaikutuksessa? Ketkä keskeisesti vaikuttavat siihen, miten hahmotan ja teen työtäni? Miten otan palautetta vastaan? Keitä osaan auttaa ja keitä en – miten arvioin työni tuloksellisuutta?

Opiskelijan haasteena epävarmuuden sietäminen ja identiteetin muodostaminen

Vaikka Ronnestadt ja Skovholt erittelevät ensimmäiseksi vaiheeksi maallikkoauttajan vaiheen, ensimmäistä varsinaista ammatillista askelta kuvaava vaihe on aloitteleva opiskelija.

Aloittelevan opiskelijan fokus on usein itsessä: pärjäänkö minä? Onko tästä mitään apua toiselle? Työskentelyn tueksi opiskelija tarvitsee työkaluja ja siksi helposti omaksuttavat käsitteelliset työkalut ovat tarpeen. Myöhemmin ammattilaisuudessa liikuttaessa kohti asiakaskohtaista räätälöintiä simppeleistä malleista ja helposti sovellettavista systeemeistä on hyvä kyetä tarvittaessa luopumaan.

Kehittyneen opiskelijan vaiheessa tehdään usein jo psykoterapiatyötä. Opiskelija peilaa toimintaansa työnohjaajia ja muiden standardeja vasten ja kaipaa myönteistä palautetta. Työnohjaajat, kouluttajat ja ammatilliset isät ja äidit muodostavat samaistumispinnan ja saattavat ohjata ideaalin muodostusta – ja silti muiden ohjeet tai sanomiset täytyisi kyetä ottamaan omaksi itsensä kautta. Työn fokus siirtyy tässä vaiheessa usein ulkoisesta sisäiseen ja omiin vastatunteisiin toisen ymmärryksen välineinä: mikä minussa voi estää prosessin etenemistä, miksi tämä asiakas herättää minussa voimakkaita tunteita ja niin edelleen.

Noviisi ammattilainen harjoittelee itsenäistä työtä

Noviisin ammattilaisen vaihe alkaa psykoterapeutiksi valmistumisen jälkeen. Vastavalmistuneen tunnelmat ovat usein ristiriitaiset. Toisaalta vapautuminen pitkästä opiskelu-urakasta tuottaa iloa, mutta samalla saattaa herätä huoli omasta pärjäämisestä, kun kukaan ei juurikaan katso oman työskentelyn perään. Ronnestad & Skovholt erottivat kolme noviisin ammattilaisen etappia, joiden kautta kehitys etenee.

Aluksi psykoterapeutti hakee vahvistusta sille, että oma käyty koulutus on hyvä ja pätevä. Kohdatessaan ammatillisia haasteita ja vaikeuksia hän saattaa kyseenalaistaa koulutuksensa ja itsensä. Tästä seuraa oman itsen ja ammatillisen ympäristön tarkempi tutkiminen, joka parhaimmillaan johtaa ammattitaidon syvenemiseen ja monimutkaisuuden arvostamiseen.

Uusien menetelmien opettelu on itseohjautuvampaa ja henkilökohtaisempaa kuin aiemmin. Moni oivaltaakin yhä selvemmin oman persoonan olevan mukana tavoissa työskennellä. Ammatillinen minä ja henkilökohtainen minä alkavat integroitua, ja esimerkiksi huumori terapiassa mahdollistuu paremmin. Tämä voi olla ongelmallistakin, mikäli kokee oman persoonan olevan jollakin tavalla epäsopiva terapeutin työhön. Lisäksi terapiasuhteen merkitys korostuu ja erilaisten suhdetyöskentelyn taitojen haltuun ottaminen tulee yhä tärkeämmäksi.

Kokenut ammattilainen haluaa toteuttaa itseään

Kokeneen ammattilaisen vaiheessa psykoterapeutilla on jo kokemusta erilaisista asiakkaista ja työympäristöistä. Näkyviin saattaa tulla ristiriita omien työskentelytapojen, arvojen ja sen hetkisen työympäristön välillä. Kehityshaasteena onkin oman työn järjestäminen siten, että voi toteuttaa osaamistaan aidolla tavalla.

Moni saattaa vaihtaa työpaikkaa tai ryhtyy itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Kokeneen ammattilaisen työskentelyssä vapausasteet lisääntyvät. Menetelmien käyttö tapahtuu henkilökohtaisella ja joustavalla tavalla. Terapiasuhde tulee usein koetuksi ei vain tärkeänä vaan välttämättömänä asiakkaan kehityksen kannalta.

Haasteena puolestaan on uupumisen ehkäisy: ylivastuullisuuden väheneminen, selkeät roolit ja rajat työn määrässä auttavat ylläpitämään työssä jaksamista. Orlinskyn ja Ronnestadin tutkimuksen mukaan suurin osa ainakin amerikkalaisista terapeuteista viihtyvät työssään ja kokevat itsensä pystyviksi. Toisaalta yli kymmenesosa kokee jatkuvaa kuormittumista.

Seniori ammattilainen voi rutinoitua

Seniori ammattilainen on pitkään psykoterapiatyötä tehnyt, useimmiten eläkeikää lähestyvä ja muiden tunnistama ja tunnustama ammattilainen. Hän saattaa kokea, että auringon alla ei ole oikeastaan mitään uutta, vaan sama pyörä keksitään aina uudestaan. Tämä voi johtaa tylsistymiseen ja rutinoitumiseen, mikäli uteliaisuuden säilyttämisen, rennomman työskentelytyylin ja jatkuvan ammatillisen kasvu haaste jää vastaanottamatta. Moni saattaa kuitenkin kokea vaikeutta luopua työstä, ja tekevätkin sen vähitellen ja asteittain.

Miten hyväksi psykoterapeutiksi kehitytään?

Edellä esitetyt vaihemallit eivät anna suoraa vastausta siihen, miten psykoterapeutti kehittyy hyväksi työssään. Ne kuvaavat sen sijaan tyypillisiä kehityspolkuja, murroskohtia ja haasteita ammatillisen uran eri vaiheissa.

Ammatillisen identiteetin, riittävän muttei liiallisen itsevarmuuden sekä itselleen sopivan työskentelytavan löytäminen ovat psykoterapeuttien työtyytyväisyyden kannalta jo itsessään tärkeitä asioita. Samoin sopivien oppimismahdollisuuksien tarjoaminen uran eri vaiheissa. Malli antaa vinkkiä siitä, millaisiin haasteisiin psykoterapeutit tarvitsevat tukea polkunsa eri vaiheissa.

Huomiota herättävää on kuitenkin mallin kuvaama itsevarmuuden ja oman työskentelytavan kehittymisen kaari ja toisaalta tutkimustulokset siitä, että kokemuksen lisääntyminen ei näykään keskimäärin asiakkaalle tuloksellisempana psykoterapiana. Itse asiassa on näyttöä siitä, että taitavilla terapeuteilla on todennäköisemmin mukana tervettä epävarmuutta suoriutumisestaan. Asiakkaan kannalta suotuisan psykoterapeutin kehityksen ymmärtämiseksi tarvitaan siis ammatillisten vaiheiden lisäksi myös muita näkökulmia.

Leena Särkelä,
PsL, psykoterapian erikoispsykologi,
kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti YET
Integratiivinen kouluttajapsykoterapeutti
Dialogos Oy
Shortum Oy

Sami Kivikkokangas,
PsL, psykoterapian erikoispsykologi ja tohtorikoulutettava
psykodynaaminen nuorisopsykoterapeutti
integratiivisen psykoterapian kouluttajapsykoterapeutti